Some ja minäni eri puolet – aionko siivota somea?

Lupauduttuani kuntavaaliehdokkaaksi, jouduin ensimmäisenä pohtimaan omaa somepreesensiäni uudesta näkökulmasta. Olen ollut aika varovainen, mutta kuitenkin konstailematon oma itseni. Kävin pitkän pohdinnan siitä, siivoaisinko instagram-historiaani aikuisemmaksi ja esteettisemmäksi, poistanko blogini, jossa julkaisen runojani tai muita lyhyitä tekstejä, joille ei ole kunnollista julkaisualustaa.

Lopulta tulin siihen samaan lopputulemaan, johon jollain tavalla tiesinkin päätyväni; historiani olkoot näkyvissä. Olen niitä ensimmäisiä sukupolvia, jotka menivät liian nuorina IRC-Galleriaan, liittyivät vasta globalisoituneeseen Facebookiin, muokkailivat MySpaceaan, tekivät nettisivuja ja kirjoittelivat foorumeilla. Se kaikki on elettyä elämää ja kasvua. Joissain päivityksissä näkyvät myös oman mielenterveyteni valoisimmat ja synkimmät ajat, enkä halua peittää niitä.

En häpeä sitä, millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Somehistoriani ei välttämättä miellytä kaikkia ja se saattaa karkottaa ihmisiä, mutta sellainen minä olen ollut. Uskon, että se myös selittää osin miksi minusta on tullut tällainen. Koko teini-iän dramaattinen kirjo on luettavissa, Twitterissä tyhmät vitsit tai viihteen kommenttiraidat ja instagramissa kaikkea muuta paitsi poliittista sisältöä. Minä en nimittäin elä ja hengitä politiikkaa, vaikka se onkin yksi intohimoistani. Jos siivoaisin someni pelkkää politiikkaa varten, piilottaisin itsestäni paljon ja se ei sovi omiin periaatteisiini.

Mikäli siis törmäät somessa johonkin julkaisemaani, ja sinulla on jotain kysyttävää siitä, älä epäröi lähettää sähköpostia tai yhteystietolomakkeen kautta tiedustelua!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s